Maaliskuun valokuvamietteitä

Valokuvan keskiössä on nainen, jossa tuuli pyörittelee hillitysti naisen hiuksia. Nainen kävelee kohti teräksistä ja lasista rakennettua rakennusta. Nainen katsoo silmälasiensa läpi oikealle – tulevaisuuteen. Kirkas aurinko valaisee naisen kasvot ja blazerin toisen hartian. Toisella olalla keikkuu käsilaukku. 
 Kuvassa nainen näyttää hymyilevän. Kun seuraa katseellaan naisen katsetta  huomaa, että katse on kiinnittynyt, juuri ja juuri kuvassa näkyvään, kuution kulmaan. Kulma kuuluu Anssi Asunnan teokseen “Neljä kuutiota".  Naisen ilmeestä ja olemuksesta huokuu into hypätä uuteen.
Yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosina otettu kuva sai minut muistamaan, kuinka innoissani olin kesälomareissusta Heurekaan. Reissusta muodostui ensikosketukseni tieteeseen. Reissulla syttyi palo, jota olen ruokkinut kohta kolmekymmentä vuotta. Siinä sivussa on hoidettu lapsia, tehty uraa, kuunneltu ompelukoneiden kuisketta, kipunoitu ja salamoitu.

Virta vie


Kovin sujui maaliskuu samoissa merkeissä kipunoiden ja salamoiden. Tulevaisuuden työkuvioista on pyöritelty, vaikka minkälaista skenaariota. On houkuteltu, sovittu, innostuttu, peruttu ja kipunoitu vähän, joka rintamalla töissä ja harrastuksissa. Olo on kuin virrassa kieppuvalla kaarnaveneellä. Virta vie, mutta suunta on hieman hakusessa.

Valmiina tarttumaan töihin ja samanaikaisesti epävarma siitä, että kelpaako sellaisena, kun nyt on. Siinä ovat savolaisen hermot olleet koetuksella, kun kuunnellut rouvan mietteitä synnyistä syvistä. Milloin mistäkin näkökulmasta: Entä jos? Jos kuitenkin? Mitäpä sitten?

Photoshoppailua


Parempia lenkkisäitä odotellessa olemme haeskelleet erilaista näkökulma sekä salamalla että ilman. Olemme osallistuneet kuvauskurssille.  Ja nyt alkaa jo olla jonkinlainen kuva kameran nippeleistä ja nappeleista. On se vaan mielenkiintoista, mitä ihan perusjärkkärillä saa aikaiseksi, kun joku osaa.

Parasta koko touhussa on kyllä se, että  meidän ei tarvitse miettiä opintopisteitä ja arvosanoja, vaan voimme nauttia kokeilemisen huumasta. Muutoin opinnoissamme on pieni suvantovaihe. Sivuaineemme tulevaisuudentutkimuksen viimeinen kurssi etenee omalla painollaan vielä muutaman viikon. Ja Savolainenkin löysi oman dippatyöaiheensa, itse odottelen omastani jo toisen kierroksen kommentteja.



 Maaliskuun photoshoppailut

Helmikuun intohimoja ja tulevaisuuden valintoja



Mitä tehtiin helmikuussa? Kirjoitettiin, päätettiin, rakastettiin ja riideltiin. Tämä on ollut oikein tunteiden vuoristorata koko kuukausi, on rakastettu ja riidelty. Hermoja ovat repineet varsinkin sivuaineen viikkotehtävät. Onneksi jäljellä on enää yksi kurssi - kahdeksan viikkoa, ja se on siinä.

Juha Metson Retrospektiiviä katsomassa.


Kirjoitettiin


Lue vähintään viisi erilaista lontoonmurteista artikkelia ja väkerrä, niiden pohjalta oma essee omalla perustellulla näkökulmalla. Menetelmä on, mitä mainioin oppimiseen ihmiselle, joka ajattelee kirjoittamalla. Tosin viikkoesseiden haittapuolena on, että ne ovat näppärästi varanneet kaiken käytettävissä olevan aivokapasiteetin. 

Viikot ovat olleet hyvin yks'oikoisia. Palautat esseen maanantaina. Huilaat tiistaina. Kaivelet keskiviikkona lähdemateriaalit. Silmäilet lähteet torstaina. Pohdit perjantaina, että minkähän näkökulman tähänkin nyt taas ottaisi. Näpyttelet lauantain ja sunnuntain tekstiä paperille. Toistat vielä viisi kertaa.

Riideltiin


Eipä uskoisi, että kaksi insinööriä saa kiivasti väittelemään, mistään saatikka, kirjoittamisesta. Milloin savolainen tykästyi tehtävään ja hehkutti tutustuttavaa tutkimusmenetelmää, niin mie melkein itkin turhautumisesta. Alkaa näköjään väsymys painaa, kun tunteet ovat noin pinnassa. Tosin mukana taitaa olla jo riemun sekaista haikeutta siitä, että kohta ovat kurssit kasassa.

Meillä siis kiukuttiin siitä, että onko pakko, jos ei halua. Kulta ei ole pakko, mutta jos meinaat valmistua, niin ois 😇. Itse ihastuin tulevaisuudentutkimuksen menetelmään, jossa kaiveltiin asiantuntijateksteistä lymyäviä uskomuksia, piilovaikuttimia ja myyttejä. Varsin laaja-alaisen kouluksen omaavana olin onneni kukkuloilla, kun sain käskystä kritisoida ja kaivella ihan luvan kanssa.

Niinhän siinä sitten lopulta  kävi, että sain analyysiini  tungettua vedenpaisumusmyytin Suomen proteiiniomavaraisuudesta kertovan tekstin yhteydessä. Siis, sen samaisen myytin, jossa Nooa touhuili arkkinsa kanssa. Raportissa ei taivaan Isä hukuta maailmaa, vaan ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos, joka aiheutuu ihmisten itsekkyydestä. Ja kenen kuvaksi se ihminen taas luotiinkaan. Kuten näkyy, minä olin liekeissä ja savolainen puolestaan kehotti heittämään näin epätieteellisellä menetelmällä vesilintua.


Rakastettiin


Kirjoittamisrupeaman jälkeen aivot kaipasivat lepoa, vartalo hemmottelua ja sielu kulttuuria. Olemme varkain rakastuneet opiskelupaikkuntaamme, joten suuntasimme Mondeon nokan kohti Lappeenrantaa.
Ihan ei hupireissusta ollut kuitenkaan kyse, sillä savolainen kävi pohdiskelemässa diplomityönsä aihetta yliopistolla, mutta mie olin niin lomalla.

Matkalla maistelimme savulohta. Virkistäydyimme kylpylässä, nautimme hyvästä ruuasta ja ravitsimme sieluamme valokuvataiteella. Kävimme tutustumassa sekä Juha Metson valokuvataiteeseen Lappeenrannan taidemuseossa sekä Sergei Progudin-Gorski värivalokuviin Etelä-Karjalan museossa. Progudin-Gorskin näyttely vietteili sadunomaisella kauneudellaan ja Metso pysähdytti intensiivisyydellään. Tutustumisen arvoisia näyttelyitä molemmat ja löytyvät Lappeennan linnoituksesta.


Tunnelmia Lappeenrannasta


Tulevaisuuden valintoja


Vanha harrastuskin lähestyi puhelimitse.  Pyysivät kunnallisvaaliehdokkaaksi, mietin hetken ja kieltäydyin. Ei se tietysti ollut ihan mahdoton ajatus, sillä olen joskus luottamustehtävissä aikaisemmin toiminut. Yksittäistä syytä on vaikea kieltäytymiselle nimetä,  taidan vain olla  mustasukkainen vähenevästä vapaa-ajastani. En tiedä, oliko oikea ratkaisua, mutta tällä  mennään ainakin seuraavat neljä vuotta.

P.s. Tykkäämällä facebook-sivustamme KLIK saat päivityksemme uutisvirtaasi.

Täi tervassa, näppihäröt ja juoponnapit

Opintoni etenevät yhtä rivakasti kuin täi tervassa. Jokainen uusi tulevaisuudentutkimuksen kolmannen -kurssin viikkotehtävä tuntuu aloittaessa yhdeltä möykyltä ja esseiden vastaamisen tuttu rutiini on hukassa, ei oikein jaksaisi enää. Viime vuosi mentiin rakkaudesta opiskeluun, nyt perspiraatiolla - perse penkkiin ja sormet näppäimistölle, vaikkei hoksittaisikaan. Itselläni ei ole valmistuminen enää paljosta kiinni puolitoistakurssia ja diplomityön muokkaamista. Ensimmäinen versio työstä on pakotettu paperille tai oikeammin oksennettu, olen kirjoittanut sanoja sanojen perään kirjain kerrallaan. 

Utelias Etelä-Karjalasta


Huolimatta siitä, että olen maastoutunut Etelä-Karjalan asemasta, Pohjois-Karjalaan sekä tehnyt harhautusliikkeitä sekä Pohjois-Savoon että Varsinais-Suomeen, ohjaajani viestit tavoittivat minut bittiavaruudessa tammikuussa nimimerkin suojissa.   "Utelias Etelä-Karjalasta" kyseli, kuinka sujuu, johon Työteliäs Pohjois-Karjalasta vastaili seuraavasti:
"Ensin kirjoitin ja jäi vähän vajaaksi teksti, hylkäsin projektin, josta seurasi pienimuotoista välttelyä, josta taas ahdistusta, kirjoitin lisää ja totesin, että aineistosta ei riitä mihinkään, mutta jatkoin kuitenkin, lopputulema n. 95 sivua kaikkine alku- ja loppusivuineen, tosin tiivistelmä, kiitokset kirjoittamatta sekä johtopäätökset ja yhteenveto samassa kappaleessa sulassa sovussa... ajatus oli lykätä tällä viikolla versiota teille katsottavaksi ja kommentoitavaksi --tavoitteena sellainen kiva numero [- -] . (16.1.2016)"

Lykkäsin version ohjaajalle kuten lupasin ja nyt hävettää. Miedosti lukihäiriöisen oikolukemattomien tekstien lukeminen on parhaana päivänä viihdyttävää, kun siksi muuttuu seksiksi. Huonona ja kiireisenä päivänä teksti on jotakuinkin mielenkiintoista, rasittavaa ja osittain pano- siis painokelvotonta. Toivottavasti ohjaajalla on ne kuuluisat lehmänhermot tai voin unohtaa haaveet mahdollisista akateemisista jatkoprojekteista.

Kahden flunssan pauloissa

Jahka pohjois-karjalainen on jo hajulla kalkkiviivasta niin, mitä puuhaa savolainen. Komeampi osapuoli on puolestaan innostunut tulevaisuudentutkimuksen näkökulmista ja menetelmistä. Savolaisen sormet juoksevat näppäimmistöllä ennätystahtiin tai siis juoksisivat, jos eivät itsepäiset influenssat vaivaisi. Jouluna tuli ensimmäinen ensimmäinen ja tammikuussa heti perään toinen. Laskeskeli mies sängynpohjalta, tilastomatematiikan harjoituskurssin suorittaneena, että kahden flunssan todennäköisyys on 1/250 000, jos tätä nyt havainnollistaa niin Suomen 5,5 miljoonasta asukkaasta 22:lla on samat sävelet.

Pitäisikö lotota, vai joko on tuuri käytetty loppuun? Ja, jos on, niin saako sitä Tuurista lisää.



Näppihäröt ja juoponnapit


Komeamman osapuolen avustuksella on alakertaan rakentunut diplomityön kirjoittamisen välttelykeidas - suoranainen ompelutaivas. Nyt on sitten kaksi kerrosta, mitä vältellä, ylä- ja alakerta, sillä töihin joutuu molemmissa. Ajattelin tässä taannoin, että on se niin mukava, jos ei suju kirjoittaminen niin voi ommella, rentouttaa.

Nyt onkin sitten päiviä, jolloin näppihäröt ja juoponnapit ovat sulassa sovussa ja rentoutumisen kanssa onkin sitten vähän niin ja näin. Kun vielä laskee väärin "päissään" ja saa komeamman osapuolen paidasta itselleen työtakin sekä pesee ajatuksissaan jakkunsa kahvilla het' aamutuimaan, niin ei voi kun onnitella itseään hyvin tehdyistä valinnoista. Ompelutarinat ja -opit sekä työpuvuston muotoutuminen kirjautuvatkin paikkaan, jossa ei kaavoihin kangistuta KLIK


Sairastamisen lomassa klassikoita lueskellen


P.S. Olemme nyt myös Facebookista KLIK  ja tykkäämällä meistä saat päivitykset suoraan facebook sivullesi.