"Rakasta ... lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

..siis ensin muut ja mie sitte  vai tuliko vielä kuitenkin lapset, auto, talo, työ, mies, parisuhde ja anopin kyläreissu...tajusin tuossa taannoin eräälle työmatkalle lähtiessäni, että "eipä taida olla tajuttomasta auttajaksi"


Siis istuin kuuntelemassa lentokoneen turvaohjeistusta varsin sadannen kerran "... ensin happinaamari omille kasvoilla ja sitten autetaan kanssamatkustajia...", puntaroin mielessäni, että kuinkahan tuo kahden lapsen äidiltä onnistuisi ensin oma napa ja sitten vasta lapset - se, kun on niin naisenpuoleen sisäänrakennettu, että ensin lapset ja sitten itse, mutta eipä taida tajuttomalta happinaamarin asennus onnistua enää itselle eikä muille...

Jäin sitten tätä ajatusta pyörittelemään pidemmäksi aikaa. Niin, että kuinkahan hyvin sitä tulee pidettyä huoli omasssa elämässä tuon happinaamarin asettamisesta ensin omille kasvoille. Kuinka moni meistä vanhemmista vääntää itsensä monelle mutkalle saadakseen arjen pyörimään sujuvasti: Rahaa taloon, ruokaa pöytään, nuoriso harrastuksiin, puoliso tyytyväiseksi ja sille anopille ne tuoreet piirakat?

Mikäs siinä, jos illan kahussa on kotiin palatessa 'freessi' ja energinen olo, mutta taitaapa sitä löytää itsensä kuitenkin sekaisen kotinsa sohvannurkasta puolitajuttomana kympin uutisia katsomasta Eikä tuokaan ole hassumpi tapa viettää iltaa, kunhan itsestä tuntuu hyvälle. Sillöin tällöin kuitenkin sattuu, että havahtuu; tulee epämääräisen levoton olo tai elämänkuviot muuttuvat muuten: Lapset kasvavat ja harrastavat, tulee uusia perheenjäseniä tai pölykoirat käyvät yli sietorajan...

Pääsääntöisesti muutos on hyvästä, positiivinen varsinkin, mutta mikäli  päivän päätteeksi tuntuu, että " homma on hanskassa ja hanskat hukassa kadonneen ajan kanssa". Niin ammattitaitoisen "ihmiskuiskaajan" kanssa voi käydä löytämässä hanskansa tai vaikkapa ostamassa uudet ja siinä sivussa huomaa, että aikakin lakkasi juoksemasta.