Ihan pieni toive uuden vuoden kunniaksi!




Siis aivan pienen pieni toive ns. ohikiitävä ajatus riittää tavoitteen lähtökohdaksi: Olisinpa...Saisinpa...Minulle myös...Tekisin minä, jos minulla olisi...Kyllä noiden eräiden kelpaa, kun...Jos olisin lottovoittaja, niin käyttäisin aikani...Kun lapset ovat isoja niin, sitten... Kun ukko lakkaa juomasta,... Kun olen viisi kiloa laihempi,... Kun minulle on se unelmieni mies/nainen,  niin...

Mielestäni jokaisen tuollaisen lauseen perässä on toive, joka ansaitsee tulla toteutetuksi.  Hyvän valmentajan tehtävänä on tunnistaa tarinastasi nuo toiveet ja muokata niistä kipinöivät tavoitteet kanssasi. Miten sinä jatkaisit noita edelle kuvattuja lauseita? Tai vastaisit  hyvän haltiattaren esittämään kysymykseen kolmesta toiveesta: " Saat kolme toivomusta maan ja taivaan välillä, mitä haluat?  Entä, jos sinulle olisi taikasauva, mitä tekisit, tai mitä muuttaisit.

25.10. 2014 julkaisemassani kirjoituksessa vertasin valmennustavoitetta ullakkoon. Mikä sain sen pienen tytön pienestä pitäen haluamaan sinne ullakolle, mitä siellä oli niin erikoista, että se voittaa hämärän, pimeän hämähäkkien kutomien verkkojen aiheuttaman epämukavuuden, pölyn tuoksun ja jyrkät portaat? Siellä ullakolla oli aarrearkku, siniharmaa mustilla heloilla, narisevilla saranoilla ja karhean maalatulla pinnalla...

Tavoite, toive ja kipinä


Menetelmänä valmennus keskittyy tavoitteen asettamiseen ja niiden saavuttamiseen. Tavoitteilla nähdään olevan keskeinen rooli halutun lopputuloksen saamiseksi, näin ollen tavoitteiden nähdään  energisoivan ja ohjaavan toimintaa (Bipp et al,, 2012).  Mielestäni parhaassa tapauksessa sitä tulee uppoutuneeksi sellaiseen 'ajan  rientoon'1, että ajan ja paikan taju katoaa kokonaan  ja havahtuu vasta tuntien päästä, että onpas aika vierähtänyt (vrt. Ojanen, 1641).
Tuossa eräänä päivänä kuuntelin keskustelua sivusta, jossa  murrosikäinen tytär huokaisi isälleen: "Olisipa kiva haluta jotain?"  Niinhän se on, että pystyäkseen asettamaan tavoitteita on ensin haluttava jotakin palavasti, silmät tuikkien ja keho innostuksesta väristen, vai onko.  Minua tämä ajatus jäi vaivaamaan; eräänä iltana ja pyörittelin mielessäni sanaa tavoite ja oikein tunsin, kun jokin odotti keksimistään - samaan aikaan luin kirjaa, jossa puhuttiin toiveista ja aikansa mielessä pyörittyään välähti, tuo tavoitehan pitää sisällään tuon toiveen, kun tarkemmin katsoo - TAVOITE.  Sitten tajusin, että valmennuksen tehtävänä on sytyttää ja ylläpitäää sitä kipinää sen toiveen saavuttamiseksi. Hyvin muotoiltu tavoite on vain työkalu sen saavuttamiseksi.

Hyvää joulua!


Lähteet

Bipp, T., Steinmayn, R., Spinatch., B. A Functional look at goal orientations: Their role for self-estimates of Inttelligence and performance.  Learning and Individual Differences. Journal of Psychology and Education -magazine Volume 22, Issue3, June 2012, pages 280-289. www.sciencedirect.com  (23.6.2012).

Ojanen, M. (2011). Hyvinvoinnin  käsikirja. Helsinki: Kirjapaja.

Joo, joo tiedetään ja entäs sitten!


Valmennusprosessi voi auttaa silloin, kun tuntuu , että sinulla vielä annettavaa ja jossakin täytyy olla vielä jotakin parempaa, tahdot elämältäsi enemmän. Ihmiselle, jolla on toiveita, joista haaveileminen tuntuu haasteelliselta... "Voisinko minä? Ja ihanko totta, saanko minäkin?  Tai seisot tienhaarassa, etkä oikein tiedä mihin suuntaan kääntyä. Sinulle, jonka  elämää tuntuu elävän joku muu  - lapset, puoliso, naapurit. Ihmiselle, jonka toiveet odottavat muokkaamista tavoitteiksi ja ovat siis saavuttamista vaille valmiita. Ihmiselle, jonka elämää määrittää ärtymyksenomainen tyytymättömyys omaan elämään vaikka kaikki on paremmin kuin hyvin.

Muistutuksena kuitenkin mikäli elämässäsi mikään ei tunnu minkään arvoiselta ja päivät ovat yhtä harmaata massaa ja ainut tie tuntuu olevan siirtyminen ajasta iäisyyteen...Olet valtavan vihainen kuolleille vanhemmillesi tai saat huimia tekemisen puuskia, joiden seurauksena myyt talon ja varaat seitsemän ulkomaanmatkaa ja kaiken tämän seurauksena postilaatikossasi odottaa tähtitieteellinen luottokorttilasku, saat  enemmän irti perinteisestä terapiasta ennen valmentajan puoleen kääntymistä. Me valmentajat odotamme, että ihmisellä itsellään on halua ja voimavaroja omien tavoitteidensa saavuttamiseen ja niiden asettamiseen ns. voimaantumisprosessiin (Siitonen, 1999).
Lähde:
Siitonen, J., (1999). Voimaantumisteorioiden perusteiden hahmottelua. Oulu: Oulun yliopisto. http://herkules.oulu.fi/isbn951425340X/isbn951425340X.pdf. Haettu 23.11.2014.

Menttorin ja valmentajan eroavaisuuksia, onko niitä.

Menttoroinnissa kokeneempi yleensä myös virkaiältään vanhempi ihminen/kollega antaa menttoroitavalle  neuvoja ja apuja esimerkiksi työhön tai opiskeluun liittyen. Mentoroinnin tarkoituksena on auttaa menttoroitavaansa parantamaan (työ)suoritustaan, käytettävinä menetelminä voivat olla menttorin työsuorituksen havainnointi, kysymysten tekeminen menttorille  ja menttorin suorittama (työn)ohjaus. (vrt. Williams, 24) Mielestäni vanhempien, sukulaisten ja sisarusten neuvot voidaan tavallaan lukea ns. arkipäivän mentoroinniksi, luontaisesti jokainen heistä pyrkii useimmiten neuvomaan sinua omaan elämänkokemukseensa perustuen. Menttoreiden ohjaus ja lähipiirin neuvot ovat usein painossa arvossa kultaa, ohjaten ja parantaen kulloinkin kehityksen alla olevaa tekemistä tai olotilaa. Kuitenkin se perustavanlaatuinen ajatuksellinen ero  valmennukseen  on, että neuvojilla ja menttoreilla on valmis vastaus ongelmaasi kuin taas valmentajan kanssa valmennettava löytää vastauksen itsestään. Mitä minä itse haluan...? Mikä palvelee minua parhaiten...?


Lähde:
Williams, P.,(2007). BorderLIne. Choice -Magazine  volume 5 number 3. California&Toronto: Garry T. Schleifer

Konsultti ja elämäntaidon valmentaja kilpasilla...


Varsinkin liike-elämässä konsultin ja valmentajan erottaminen toisistaan tuottaa tuskaa ja voi olla hankalaa. Voisinpa karrikoidusti todeta että, kun  konsultista tuli kirosanaan verrattava ilmiö työpaikkojen kahvipöydässä, niin  konsultoivat yritykset nimesivät konsulttinsa valmentajiksi. Onko konsultti sama kuin valmentaja? Konsultin tehtävänä on tunnistaa esim. työpaikan ongelmat ja tarjota työkalut niiden korjaamiseen (vrt. Williams, 24). Konsultin työkalupakista löytyvät useimmiten: Synergia, strategia, visio, case, tilanneherkkyys, ydinosaaminen, dynaaminen, missio, profiloituminen, brändi, arvot, segmentti, business-to-business, itseohjautuvuus, resurssointi, fokusoida, laatujohtaminen, pitkässä juoksussa, (mega)trendi, asiakaslähtöisyys (-keskeisyys), toimintaympäristö, konsepti ja  funktio tms...Kahvipöytäkeskustelijoiden kehittämän yleismaailmallisen hevon***** bingon vakiosanat.
Liike-elämään keskittynyt valmentaja, kyllä liikkuu konsultin kanssa samoilla apajilla, vältellen ko. bingon kestosuosikkeja, valmentaessaan yrityksen ja yhteisöjen päätöksentekijöitä. Ns. Liike-elämävalmentaja (eng. excecutive coach) keskittyy kehittämään johtavassa asemassa olevan asiakkaansa suhdetta organisaatioonsa käyttämällä apunaan erilaisia käyttäytymistekniikoita ja menetelmiä. Liike-elämävalmennuksen tarkoituksena on tunnistaa  yhdessä valmennettavan kanssa ne tavoitteet, joilla valmennettavan ammatillinen suorituskyky  ja henkilökohtainen   (työ)tyytyväisyys paranevat ja tätä kautta parantaa asiakasorganisaation tehokkuutta. (vrt.  Grant, 4). Kertauksena konsultti keskittyy ongelmien korjaamiseen ja liike-elämävalmentaja johtajan/päällikön sparraamiseen tehokkuuden lisäämiseksi.

Lähteet:


Grant, A. (2001). Towards a Psychology of Coaching. University of Sydney. www.reframe.dk/Towrds_a_Psychology_of_Coaching.pfd (10.6.2012)

Williams, P.,(2007). BorderLIne. Choice -Magazine  volume 5 number 3. California&Toronto: Garry T. Schleifer

Miksi juuri valmentaja?

Maailma on pullollaan erilaisia guruja ja oppaita, sekä suomalainen yhteiskuntakin yhdessä liike-elämän kanssa tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja oman itsensä löytämiseen ja kasvamiseen on  konsulttia, psykoterapeuttia, mentoria...Jokaisella meillä on myös vanhempia, sisaruksia, ystäviä, joiden kanssa ajatuksia ja elämäänsä punnita.


Usein valmentaja ja psykoterapeutti nähdään arkikielessä toisilleen rinnasteisina. Kuitenkin psykoterapeutin ja valmentajan välille on eroavaisuuksia. Selkein ero näiden kahden eri ammattilaisen välillä on aikajanassa psykoterapeutti keskittyy menneisyyteen (kellariin) ja valmentaja tulevaisuuteen (ullakolle). Toiseksi psykoterapeutin ja psykoterapian tarkoituksena on korjata ja parantaa jotakin, jonka katsotaan olevan rikki tai ongelmallista esim. negatiivinen tunnekuorma, kun taas valmentaja auttaa asiakasta saavuttamaan haluamansa muutoksen, saamaan elämästään enemmän tai luomaan uusia mahdollisuuksia. Kolmanneksi psykoterapeutti nähdään ammatti-ihmisena, joka  vaativan kouluksensa ja harjoittelunsa tuloksena omaa vastaukset asiakkaan ongelmiin sekä tietotaidon niiden korjaamiseksi. Valmentajaa kuvaillaan eräänlaiseksi kumppaniksi - ystävälliseksi sparrauspariksi, joka tukee valmennettavan kasvua ja ponnisteluja kohti haluamiaan tavoitteita.

Päivitetty 3.12.2014: Tarkennettu terminologiaa, terapeutti muutettu psykoterapeutiksi.

Elämäntaidon Valmentaja?


Minusta siis ihminen tarvitsee niin ullakkoa, jääkellaria ja siirtymätaipaleita, mutta silloin kun tulee hetki, että juokseminen, jähmettyminen  tai taisteleminen  aiheuttaa enemmän mielipahaa, väsymystä, ärtymystä kuin hyvää oloa ja voimaantumista, voi valmentaja toimia hyvänä apurina uuden tien löytämiseen. Joskus ääneenajattelu seuraa kaipaa, jo ihan arkipäivän tilanteisiin, kuinka järjestän itselleni omaa aikaa haaveideni toteuttamiseen, uskallanko aloittaa pianonsoiton uudellen 20:n vuoden tauon jälkeen,...

Elämäntaidon Valmentaja, siis  henkilö , joka on koulutettu kuuntelutaitoiseksi sinun elämääsi koskevien hyvien kysymysten esittäjäksi - osaava ElämänTaidon Oppaasi matkallasi takaisin elämäsi tähdeksi. Se on vähänkuin juttelisi hyvän ystävänsä kanssa, mutta valmentaja ei ajattele puolestasi tai kommenoit elämääsi ääneen, vaan kannustaa sinua löytämään omat tähtihetkesi.

Oman elämänsä tähti vai sivuosanesittäjä?

Katsoin tuossa eräänä iltana elokuvaa Holiday, jossa  kysyttiin Kate Winsletin esittämältä Irikseltä, että  “Oletko oman elämäsi pääosan vai sivuroolin esittäjä?” Jolloin Iiris hieman hämmentyy ja uppoutuu ajatuksiinsa vastausta hakiessaan. Minulle oikeaoppinen valmennus on juuri noita, hyviä kysymyksiä, jotka saavat minut ajattelemaan, uppoutumaan ajatuksiini ja sitä kautta löytämään uuden ratkaisun mieltäni vaivanneeseen ongelmaan ns. AHAA-elämyksen.  Ainakin minulle tuo tuo AHAA-oivallus tuo tullessaan toivon ja voimaantumisen tunteen.  Oletko sinä elämäsi tähti vai haaveiletko elämäsi tähteydestä sivuosan esittäjänä?

Ullakolla vai jääkellarissa ?

Mielestäni elämäntaito on sitä, että  pärjää normaalin arjen muuttuvissa tilanteissa ja vielä samalla onnistua lisäämään omaa elämänlaatuaan käyttämällä hyväkseen ongelmanratkaisutaitojaan.
Joskus on tilanteita, jossa on ihana pysähtyä siihen  punaisen oven eteen miettimään mennäkkö ullakolle vai jääkellariin. Joinakin aamuina sitä liikkuu niin livakasti, että koko paikka on kadonnut näköpiiristä - eikä olemassaoloa tiedosta - näin voi kulua vuosiakin, miksei vuosikymmeniäkin  ravaten  ullakon ja jääkellarin väliä niin ahkerasti, että jalkoja väsyttääja hengästyttää - puhumattakaan lanteille kertyneestä vararenkaasta. Siis luontohan luonot lihomisen taatakseen hengissä säilymisen niukkoina aikoina.

Toisinaan sitä voi jäädä siihen punaisen oven eteen jähmettyneenä miettimään, että mihinkähän sitä lähtisi, jos tästä nyt johonkin suuntaisi, eikä kuitenkaan suuntaa mihinkään. Tai sitten sen päätöksen tekee puolestamme joku muu - tyrkkää kellariin hakemaan mansikkahillopurkin syysmyrskyn riehuessa ulkona ja tuulen vinkuessa nurkissa - valojen välkkyessä uhkaavasti porstuassa. Tai jäämme sinne ullakolle vahingossa jumiin kesäisen ukkosen riehuessa täydellä voimallaan, ja sateen rummuttaessa voimallisesti kattoa, kun joku alakerrassa lukitsee punaisen oven. Lukitsija ei tullut hoksanneeksi, että olemme ullakolla tai sitten emme muuten vain tiedä, kuinka tulla sieltä pois tai emme halua tulla pois.

Mitä on elämäntaito?

Minulle elämäntaitoa voi kuvata mielikuvalla lapsuudesta "mummolan ullakonportaat" Tiedätkö sellaiset leveät puiset ja hämärät, jonka päässä  ullakolla oli painava ovi nostettavaksi - juuri ne samaiset portaat, punaisen lukitun oven takana , joiden kulkeminen oli luvanvaraista ja pitkän kinuamisen jälkeen sallittua? Kun sen oven ullakolla sai auki, niin usein siellä paistoi aurinko, ja ullakko tulvi täynnä päätyikkunoista tunkevaa valoa ja kaikki näytti niin kiehtovalta ja rauhalliselta, pölyn siivilöityessä kauniista ikkunoissa tulvissa valossa. Minun mummolan ullakolla ei ollut sähköjä, siellä oli sahanpuruja lattialla, kiehtovia vanhoja vaatteita...vanhoja asiakirjoja, sadan vuoden takaa, sekä aarrearkku, jonka sisältö kiehtoi suunnattomasti nuoren tytön mieltä - kerta kaikkiaan kiehtova paikka,  joskus hieman jännittäväkin varsinkin hämärällä ja ukkosella. Sinne tahtoi paeta joko tylsää sadetta päivää tai ei niin kiehtovia kotitöitä...Ja sinne pääsi vain kesäisin...
No samaisesta porstuasta aivan punaisen oven edessä oli lattiassa luukku, josta lähti portaat alaspäin "jääkellariin", jossa  oli aikanaan pidetty kesäaikana jäätä juuri lypsetyn maidon  jäähdyttämistä varten.  Minusta molemmat paikat olivat varsin kiehtovia, mutta sinne ullakolle minä kuitenkin halajin, vaikka ne mummon mansikkahillot säilytettiinkin siellä "jääkellarissa".
Minulle hyvä elämäntaito on siis sitä, että saa aamulla herätessään valita: "Menenkö ullakolle vai jääkellariin?"

Ettään perillä...

Elämäntaidon valmennus on menetelmä, jossa ohjataan keskittymään olennaiseen, ja näin opit hyödyntämään sisäisiä voimavarojasi, intuitiotasi, hiljaista tietoa itsesi parhaaksi. Tunnistamaan omia vahvuuksiasi, tiedostamaan unelmasi ja tavoittelemaan niitä  - VISIOIMAAN.  

No just’ joo! Kuulostaapa tuo varsin mahtipontiselta, amerikkalaiselta, jotenkin tuntuu, että onpas nyt ETO asiasta tehty 'iso haloo'.  Täällä maalla Ettään perillä, kun veren perintönä kulkee maalaisjärki ja äidinmaidossa tulee, joko auttamisen lahja tai tarve tulla autetuksi, moinen vouhkaaminen kummastuttaa. Täällähän on aina tiedetty milloin "kasaa" kannattaa pöyhiä, milloin jättää pöyhimättä, turhan pitkään samaa kasaa päämäärättä kiertäneet on osattu ohjata oikeaan osoitteeseen ja loput ovat oppineet levittämään kasansa pelloille lannoitteeksi talikko kerrallaan, ihan luonnostaan...ei siinä ole mitään valmennusta tarvittu - maalaisjärkeä.

Istuessani, monen sattuman summana, elämäntaidon valmennus koulutuksessa muutama vuosi sitten totesin, että piti tänne asti tulla  tiedostamaan se mitä on luonnostaan osannut -  tekemällä ne tavoitteet on ennenkin saavutettu - askel ja asia kerrallaan vaaranpaikkoja vältelle, kannot kaskessa kiertäen. Ihan käytännön pohjalta, kun on kasvanut ympäristössä, jossa tavoitteen asetanta oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ei sitä paljon auttanut ruveta käsiään vääntelemään ja voivottelamaan maalaistalon tyttärenä, kun lehmät karkasivat naapurin kaurapeltoon.  On het’ sillään oli tavoite mielessä: "Kantturat  kiinni!"  Ihan ilman valmennusta, jokainen kynnelle kykenevä pisti töppöstä toisen eteen ja palautti kantturat, liukumiinoja vältellen,  aitaukseen.  Lisäksi fiksu älysi korjata aidan ilman eri käskyä, jottei tarvinnut lenkkeilemään heretä ihan joka ehtoo, jos ei korjannut niin sitten "tyhmästä päästä kärsi koko ruumis" : vanhaa kansaa mukaillen.


Jotakin jäi kuitenkin itämään hyvin lannoitettuun maahan ja aikani asiaa pöyhittyäni päädyin siihen, että  elämäntaidon valmennuksella on antinsa annettavana jokapäiväiseen elämäämme. Sillä mielestäni ilmiöt ovat olemassa syystä.