Mitä on elämäntaito?

Minulle elämäntaitoa voi kuvata mielikuvalla lapsuudesta "mummolan ullakonportaat" Tiedätkö sellaiset leveät puiset ja hämärät, jonka päässä  ullakolla oli painava ovi nostettavaksi - juuri ne samaiset portaat, punaisen lukitun oven takana , joiden kulkeminen oli luvanvaraista ja pitkän kinuamisen jälkeen sallittua? Kun sen oven ullakolla sai auki, niin usein siellä paistoi aurinko, ja ullakko tulvi täynnä päätyikkunoista tunkevaa valoa ja kaikki näytti niin kiehtovalta ja rauhalliselta, pölyn siivilöityessä kauniista ikkunoissa tulvissa valossa. Minun mummolan ullakolla ei ollut sähköjä, siellä oli sahanpuruja lattialla, kiehtovia vanhoja vaatteita...vanhoja asiakirjoja, sadan vuoden takaa, sekä aarrearkku, jonka sisältö kiehtoi suunnattomasti nuoren tytön mieltä - kerta kaikkiaan kiehtova paikka,  joskus hieman jännittäväkin varsinkin hämärällä ja ukkosella. Sinne tahtoi paeta joko tylsää sadetta päivää tai ei niin kiehtovia kotitöitä...Ja sinne pääsi vain kesäisin...
No samaisesta porstuasta aivan punaisen oven edessä oli lattiassa luukku, josta lähti portaat alaspäin "jääkellariin", jossa  oli aikanaan pidetty kesäaikana jäätä juuri lypsetyn maidon  jäähdyttämistä varten.  Minusta molemmat paikat olivat varsin kiehtovia, mutta sinne ullakolle minä kuitenkin halajin, vaikka ne mummon mansikkahillot säilytettiinkin siellä "jääkellarissa".
Minulle hyvä elämäntaito on siis sitä, että saa aamulla herätessään valita: "Menenkö ullakolle vai jääkellariin?"

Ettään perillä...

Elämäntaidon valmennus on menetelmä, jossa ohjataan keskittymään olennaiseen, ja näin opit hyödyntämään sisäisiä voimavarojasi, intuitiotasi, hiljaista tietoa itsesi parhaaksi. Tunnistamaan omia vahvuuksiasi, tiedostamaan unelmasi ja tavoittelemaan niitä  - VISIOIMAAN.  

No just’ joo! Kuulostaapa tuo varsin mahtipontiselta, amerikkalaiselta, jotenkin tuntuu, että onpas nyt ETO asiasta tehty 'iso haloo'.  Täällä maalla Ettään perillä, kun veren perintönä kulkee maalaisjärki ja äidinmaidossa tulee, joko auttamisen lahja tai tarve tulla autetuksi, moinen vouhkaaminen kummastuttaa. Täällähän on aina tiedetty milloin "kasaa" kannattaa pöyhiä, milloin jättää pöyhimättä, turhan pitkään samaa kasaa päämäärättä kiertäneet on osattu ohjata oikeaan osoitteeseen ja loput ovat oppineet levittämään kasansa pelloille lannoitteeksi talikko kerrallaan, ihan luonnostaan...ei siinä ole mitään valmennusta tarvittu - maalaisjärkeä.

Istuessani, monen sattuman summana, elämäntaidon valmennus koulutuksessa muutama vuosi sitten totesin, että piti tänne asti tulla  tiedostamaan se mitä on luonnostaan osannut -  tekemällä ne tavoitteet on ennenkin saavutettu - askel ja asia kerrallaan vaaranpaikkoja vältelle, kannot kaskessa kiertäen. Ihan käytännön pohjalta, kun on kasvanut ympäristössä, jossa tavoitteen asetanta oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

Ei sitä paljon auttanut ruveta käsiään vääntelemään ja voivottelamaan maalaistalon tyttärenä, kun lehmät karkasivat naapurin kaurapeltoon.  On het’ sillään oli tavoite mielessä: "Kantturat  kiinni!"  Ihan ilman valmennusta, jokainen kynnelle kykenevä pisti töppöstä toisen eteen ja palautti kantturat, liukumiinoja vältellen,  aitaukseen.  Lisäksi fiksu älysi korjata aidan ilman eri käskyä, jottei tarvinnut lenkkeilemään heretä ihan joka ehtoo, jos ei korjannut niin sitten "tyhmästä päästä kärsi koko ruumis" : vanhaa kansaa mukaillen.


Jotakin jäi kuitenkin itämään hyvin lannoitettuun maahan ja aikani asiaa pöyhittyäni päädyin siihen, että  elämäntaidon valmennuksella on antinsa annettavana jokapäiväiseen elämäämme. Sillä mielestäni ilmiöt ovat olemassa syystä.