Insinöörikunnasta, sielusta ja "plinsessoista"

Tekniikan taitava insinöörikunta vie sielun tuhoon, pohdiskeli filosofi Tagore. Törmäsin Tagoren ajatukseen, kun luin toissa syksynä tenttiin ja olin välittömästi aiheesta 'raakasti' eri mieltä. Kyllä me suomalaisen koulutuksen saaneet ymmärretään paremmin iso kuva, sillä historiaa, musiikkia, kuvaamataitoa ja käsillä tekemistä on opiskeltu Cygnaeusin ajoista lähtien. Kuinkas ollakaan, neljä kuukautta myöhemmin eräs diplomi-insinööri lausui kaiken maailman dosenteista ja niiden tarpeettomuudesta. Eräs siis suututti tiedepiirit, mutta ennen kaikkea jäin itse miettimään, oliko Tagore sittenkin oikeassa.


Koneen sielu


Toisaalta voihan sitä ajatella niinkin, että insinöörikunta luo sielun, kun saa metalliset osat elämään, öljyn kiertämään ja koneen puhumaan. Ja voiko, joku ihan oikeasti väittää, etteikö erilaisilla rakkineilla, anteeksi koneilla, olisi omat erityispiirteensä. Piirteet, jotka vielä oikein kärjistyvät kaiken kiireen keskellä, kuten joululahjoja ommellessa.

Ompelin tässä 'plinsessamekkoa' paljettikankaasta eräänä iltana herra Globalilla ongelmitta. Koska 'plinsessa' käyttää myös muitakin vaatteita kuin mekkoa, ajattelin lisätä taakse vetoketjun, jotta vaihtaminen käy sukkelampaan. Niinpä vaihdoin herrasta langan, neulan ja puolan toiseen koneeseen, sillä siinä oli soveltuva paininjalka valmiina. Tikkiäkään en saanut ommeltua langan katkeamatta, vaikka kuinka neiti Jukille juttelin. Niin ja osa meistä ihmisistä vielä juttelee näille koneille: Oletkos siinä, menetkös nyt ja mihinkä se nyt meni? Naiset kuunnelkaas vain autoa korjaava miestä "... vielä, kun tuosta vähän hipasen, niin se on siinä". Vai, ettei koneella ole sielua.

Insinööriksi oppimassa


Aikanaan, kun ensimmäistä kertaa insinööriksi valmistuin, sain todistukseni liitteenä Arkhimedeen valan, jossa kehotetaan muun muassa insinööriä miettimään kehityksen suuntalinjoja ja välttämään vahingollisten tavoitteiden toteutuminen. Nyt, kun opinnoissani tarjoutui mahdollisuus suorittaa Tulevaisuudentutkimuksen -sivuainekokonaisuus, olin 'tikkana paikalla'. Mielestäni, kehityksen suuntalinjat muuttuvat näkyviksi tulevaisuudessa ja yrittäjyys on yhtä epävarmojen tulevaisuuskuvien kanssa pelaamista.

Yllätyksekseni sivuaineen valinta ei ollutkaan itsestään selvä, vaikka se opinto-oppaan takasivulta löytyikin. Onnekseni, silloinen ryhmämme vastuu yliopisto-opettaja puolsi hakemuksiamme hyvin perustein ja näin saimme aloittaa opinnot. Syksyllä olikin sitten vastassa toinen yllätys, kun istuimme Turussa ensimmäisillä luennoilla ja tajusimme, että olimme ainoita insinöörejä siitä porukasta. Opiskelutoverimme olivat maantieteilijöitä, historioitsijoita, ihmistieteilijöitä jne.

Ei kahta ilman kolmatta. TUTU2-kurssilla pohdimme tulevaisuudentutkimuksen tieteen alan filosofisia perusteita. Pääsimme tutustumaan erilaisiin aikakäsityksiin, niin uskokaa tai älkää, on olemassa muitakin tapoja käsittää aikaa kuin tämä tuttu ja turvallinen 24/7. Mutta täytyy todeta, että tehtävä, jossa kirjoitettiin kulttuurirelativismin haasteista ja mahdollisuuksista tulevaisuudentutkimuksessa elävän elämän esimerkin kautta esitettynä, nyrjäytti insinöörin harmaat aivosolut uuteen asentoon, kenties lopullisesti. Kun olin vältellyt tehtävää ihan viime minuuteille saakka, päädyin kirjoittamaan lokakuun Glorian innoittamana esseessäni, länsimaista vapautta symbolisoivasta minihameesta, jota voidaan pitää alistavana eri kulttuurista katsottuna.

Kun olimme kirjoittaneet esseemme tahoillamme, pohdimme sohvalla oman kokemuksemme innoittamana Tagoren ajatusta. Sitä, kuinka vain yhdessä kulttuuri-, kasvatus- ja koulutusputkessa kasvaneelta voi olla vain yksi oikea totuus. Totuus, jota ei osaa kyseenalaistaa, kun ei ole työkaluja ja tietoja muusta. Tältä pohjalta katsottuna päädyin siihen, että Tagoren sanoissa voi olla jotain perääkin. Siis, jos kaikki juttelevat koneiden kanssa, niin kuka ompelee plinsessalle mekon.

Plinsessamekko


Hyvää joulua ja uutta vuotta toivottaen Heidi

Hintikka, P. (2016). Itä tuli länteen. Gloria, (10), pp.109-111.


"... ei istu edestä

ja olo on kuin teuraalle vietävällä lampaalla😢😉" :kommentoin kaverini Facebook päivitystä maanantaina. Hetken päästä vielä ihmettelin, että "muistatko sie miks' me ruvettiin tähän 😟?" Tähän, tunnelma-, taso- ja poikkileikkauskuviin, kaavoittamiseen, kuositteluun, työjärjestyksiin, leikkaamiseen, huolitteluun, sovituksiin, ompeluun sekä öljynvaihtoon lukkotikki- ja yliluottelukoneisiin.

Mie, niin muistan, mistä tämä lähti. Istuin Liiketoimintaprosessin tiedonhallinnan -luennolla helmikuussa  ja laatujohtamisen kehäkettuna silmäni painuivat aina kiinni, kun vanhempi luennoitsija mainitsi Leanin, SigSigman tai tuotannonohjausjärjestelmän. Estääkseni itseäni nukahtamasta ja nolaamastani vieressä istunutta miestäni, uppouduin internetin syövereihin etsimään sitä täydellistä kesämekkoa. Jos minä olin opiskellut koko talven ja hyödyntänyt Googlen hakukonetta, niin hakukone oli opiskellut minua. Hakukone oli päätellyt, että pidän opiskelusta ja nyt ilmeisesti myös muodista, niinpä se ehdotteli minulle innoissaan erilaisia muotisuunnitteluun liittyviä opintoja. Huokasin ja ajattelin, että olisihan se ollut mukavaa, silloin kaksikymmentä vuotta sitten.

Kahvitauon virkistämät silmäni osuivat mainokseen, jossa Savon ammatti- ja aikuisopisto, haki opiskelijoita muodin ja tyylin koulutusohjelmaan. Mietin, että meillä maalla, kun Kuopio ja Joensuu ovat naapuripitäjiä ja välillä on vain vajaat 140 km, niin sehän on ihan kuin tarosalla, joten klikkasin linkkiä. Mainoksen uhri myönnän. Ensimmäiseksi silmäni kiinnittyivät siihen, että ompelijakisällin opinnot järjestetään iltaopintoina ja vain kahtena iltana viikossa Kuopiossa. Kuinkas sattuikaan juuri nuo maanantai- ja tiistai-illat olivatkin vielä vapaina.

Luettuani hakukriteerit tajusin, että eihän minulla ole aikaisempaa tutkintoa vaatetusalalta. Pahus. Pian äkkäsin kuitenkin, että kyseessä on näyttötutkintojärjestelmän mukainen koulutus. Ja aikaisempien opettajan pedagogisten opintojeni myötä tiesin, että koulutuksessa painaa osaaminen ja kokemus, ei tutkintotodistus. Seuraavaksi minun piti vain todistaa, että omaan ompelupeukalon ja niinpä kirjoitin sähköpostin (5.2.2016), jossa kuvailin osaamiseni.

Ompelukokemukseni sisältää: 
kaksosten vaatettamista ekaluokalle saakka bodeista ulkoilupukuihin, 
jakkupukujen valmistusta ohjattuna (kansalaisopistossa),
 (juhla)mekkoja itselle, työvaatteita , vetoketjunvaihtoa (farkut, työvaatteet, toppatakit), 
feresin ompelua jne.

Lisäksi olen osallistunut
TEAKin järjestämällä käsityöalan (vaateompelu) kurssille (kesti lukuvuoden) 
sekä kansalaisopiston järjestämällä viikonloppukurssille, 
jossa käytiin läpi kuosittelua ja kaavojen muuttamista mitoille
 ja useampana vuonna ohjattuun vaateompelun ryhmään.

Osaamiseni vakuutti ja aloitin laskiaistiistaina (9.2.) opintoni, jotka siis huipentuivat nyt maanantaina (14.11.) kolmiosaisen tutkinnon ensimmäiseen tutkintotilaisuuteen. Tilaisuudessa esittelin suunnittelemani, kaavoittamani ja ompelemani housut sekä laatimani dokumentit, joita tarvitaan teolliseen valmistamiseen. Lisäksi hinnoittelin, esitin suullisesti pääkohtia niin työ-, tekijänoikeus- kuin kuluttajansuojalainsäädännöstä. Vaatetusalan yhteisen ammattitaidon tutkinnonosa meni läpi niin, että heilahti. Lisäksi arvioitsijat kehuivat sekä hyvää ompelujälkeä että hyvin mietittyä mallia 👍.  


Kun suunnittelin tätä kirjoitusta, mietin mielessäni, että mitä hyötyä tästä kaikesta on. Silmiini osui Tekniikan Akateemisten verkkolehdestä (5.10.2016) juttu, jossa Tuominen kirjoitti, että "Yritysmaailma haluaa, että DI osa tarttua koneisiin ja tehdä". Nyt olen minäkin omalta kohdaltani osallistunut tuohon 'peukalo pois keskeltä kämmentä' -kampanjaan. Ja, jos ei muuta, niin onpahan opintovapaan jälkeen istuvat työvaatteet ja aimo annos käytännöllistä luovuutta.

P.s. Tammikuussa avautuvassa Kaavoihin kangistumatta -ompelublogissa pääset seuraamaan, mitä tapahtuu, kun insinööri  yhden saumurin osti...








Ajan päivin, ajan öin...




"Tuumin silloin aikoinaan tää yksi keikka vaan, mut loppuuko se milloinkaan": lurittelee Yö,







ja pari muuta biisiä on tullut kuultua, autossa istuessa. Opintopisteiden karttuessa auton mittariin kertyi 25 000 km, johon kului ainakin kolmesataa tuntia. Työpäivän verran parisuhdeaikaa viikoittain, "arjen luksusta": sanon minä. Siinä ei savolainen mies päässyt pohjoiskarjalaista puhetulvaa karkuun, vaikka kuinka olisi halunnut. 

Mitä kolmeensataan tuntiin mahtuu? Viime syksynä oli kaikenlaisia haaveita automatkoja varten, diplomityön aineiston litterointia, harjoitustöiden naputtelua, kerranko tein molempia. Paljon on haaveiltu, nautittu maisemista, puhuttu säästä, päivänpolitiikasta ja ennen kaikkea juuri kuultujen luentojen sisällöistä. Lappeenrannan teknillisen yliopiston ansiokkaat luennot käsittelivät yrittäjyyttä, yrittäjiä ja niiden kasvattamista, perheyrittäjyyttä, uuden liiketoiminnan luomista, omistajaohjausta ja hallitustyöskentelyä, kestäviä liiketoimintamalleja sekä yritysten riskienhallintaa. 

Viime syksyisiä strategisen suunnittelun ja johtamisen oppeja olemme nyt syventäneet tulevaisuuden tutkimuksen luennoilla Turun Kauppakorkeassa. Jo aikaisemmin olemme törmänneet sekä osana työelämän konsulttipajoja että useissa opinahjoissa erilaisiin strategioihin ja laadittuihin toimenpidelistoihin. Ongelmaksi olen vain kokenut sen, että strategioilla on tapana toistaa itseään, minimoidaan heikkoudet, vahvistetaan vahvuuksia jne. Tehdään sitä samaa, mitä ennenkin ja saadaan sitä, mitä ennenkin. 

Tulevaisuuden tutkimuksen luentojen kautta olemme vahvistaneet taitojamme luoda erilaisia toisilleen vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia vuosien päähän. Samalla lisäsimme työkalupakkiimme megatrendien seurantyökaluja, herkistimme hiljaisten signaalien vainuamme ja muistimme mustista joutsenista, että ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.  


Kolikolla on myös kääntöpuolensa: opintopistematematiikkaa

Tällä viikolla rouva A kysäisi ohimennen, että kuinka monta tuntia minulla on vuorokaudessa? Päiviä viikossa ja viikkoja kuukaudessa? Rouva B totesi, että  "...jotenkin minusta tuntuu, että sulla on noita käytettävissä olevia tunteja reilusti enemmän kuin keskivertotallaajilla... "Voin lohduttaa, että minulla on käytettävissä ihan sama määrä tunteja kuin kaikilla muillakin, tarkalleen ottaen 8760 vuodessa.

Sain juuri kesäopintojeni opintopisteitä kesäkuulta ja heinäkuulta. Laskin kolmen eri korkeakoulun opintosuoritusotteiden opintopisteitä yhteen "Elon laskuopin mukaan". 149 op. Kun yksi opintopiste vastaa 27 tunnin työpanosta, niin olen käyttänyt 45 % vuotuisista tunneistani opiskeluun 'männä vuonna'. Opiskelijan sädekehä kirkastuu vai kirkastuuko? Jos laittaisin tähän nyt nätin kuvan, jäisi jokaiselle mielikuva yli-inhimillisestä hikipingosta, eiks juu. 

Kyse on kuitenkin intohimosta opiskelua kohtaan ja vuosien saatossa tehdystä tinkimättömästä työstä, eikä yli-inhimillisyydestä. Otetaanpa esimerkiksi kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen perus- ja aineopintoni (60 op), jotka molemmat kirjautuvat viime vuodelle Itä-Suomen avoimessa yliopistossa. Perusopinnot ja osa aineopinnoista (34 op) luettiin hyväksi aikaisemmin suorittamieni opettajan pedagogisten opintojen perusteella.  Lisäksi suurimman osan muista suorittamastani kursseista (teemaseminaariraportti, seminaarityöskentelyn, ajankohtaiset tutkimusteemat, kvalitatiivinen tutkimus) yhdistin osaksi diplomityöni taustoitteluprosessia. Mitä, sitä siis lukemaan kahta tieteellistä artikkelia kahteen eri yliopistoon, kun voi hyödyntää samaa molempiin. Tässähän kävi siis niin, että tuleva diplomi-insinööri kirjoitti yrittäjyyskasvatuksesta kasvatustieteilijöille :)  

Hikipinkoilusta. Rakastan tilastomatematiikka ja sen tulkintaa. Mutta rakkaus ja osaaminen eivät kulje käsikädessä. Istuin luennot, tein harjoitustehtävät, kävin välikokeessa ja sain hylätyn. Päädyin toteamaan, että tilastomatematiikka on kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettua hepreaa'.  Samaan aikaan kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen opintoihini sisältyi kvantitatiivisen tutkimuksen kurssi (5 op), jossa käytettiin latinalaisia kirjaimia ja puhuttiin pohjois-karjalaa. Palautin yli viisikymmensivuisen raportin harjoitustehtävistä ja läpäisin kurssin arvosanalla 4/5. Onnekseni, teknillinen yliopisto luki hyväksi kvantitatiivisen tutkimuksen kurssin, ja näin myös minun tilastollisen matematiikkani tuli suoritetuksi. 

Huolimatta oivaltavasta opintopistematematiikasta jouduin myös opiskelemaan, joka on vaatinut keskittymistä olennaiseen ja pitkää pinnaa ympäristöltä. Äidin lihapullat vaihtuivat maksalaatikkoon, Topi-koira pääsi mummolan lihapadoille yökylään, nurmikko leikkautui pienellä punaisella traktorilla "issekseen", talven puut saapuivat isolla valkoisella traktorilla perheen ja kylänmiesten yhteistyöllä, kasvimaa peittyi vesiheinään, piano pölyttyi yhdessä lenkkareiden kanssa ja televisio, mikä se on. Nuorisokin sai luvan lähteä isänsä luokse Johannesburgiin vasta tehtyään suursiivouksen, äiti pesee ikkunoita edelleen. Lähtiessään nuoriso ounasteli, että pesuprojekti on vaiheessa, kun he tulevat takaisin. Nuoriso jäikin Johannesburgiin englantia oppimaan syksyksi, joten minulla on muutama lisäviikko projektin päättämiseen.

Ensi viikolla käynnistyy uusi lukuvuosi, autonnokka asettuu kohti Turkua, tulevaisuudentutkimuksen luennoille ja  Topi pääsee mummolan lihapadoille.   Kaunis kiitos kuuluu siis kanssakärsijöille, ps. tätä ois vielä yhdeksän kuukautta jäljellä.


Äidin lihapullat vaihtuivat...





Joutavalla jottain...

Tässä eräänä päivänä perheen nuoriso tituleerasi äitiään työttömäksi ja jotakuinkin patalaiskaksi. Täytyy kyllä myöntää, että siltähän se näyttää, kun istun sängyn nurkassa kirjoittamassa  lukuisia harjoitustöitä aamutakissa aamukahvia nauttien ja aamupalaa syöden. Nuoriso, kun on vuosien varrella kerinnyt tottua siihen, että työpäivän normipituus on kymmenentuntia, matkalaukku joko pakattavana tai purettavana ja kyydin tarjoaa taksi ja Finnair. Niin ja Finnairin illaksi kotiin toimi vain Etelä-Suomeen, me maakunnissa asuvathan pääsimme kotiin hieman ennen valomerkkiä, joten nuoriso vietti laatuaikaa keskenään.

Toisin on nyt, nyt vietetään laatuaikaa äidin kanssa. Viimeiset kymmenen kuukautta on äidillä ollut aikaa olla kotona, lämmittää uunia, halata koiraa ja vahtia kotitöiden tekemistä. On tässä kevään korvalla ollut havaittavissa, että kotona joutilaana lojuva äiti voisi hoitaa, vaikka kaikki kotityöt, mitä niitä jakamaan joutaahan tuo. Parhaimmat riidat, kun on käyty leivänpaahtimen muruista pöydällä, mutta minkäs' sille mahtaa, kun osuvat aamukahvia keitellessä silmään.

Olemme siis eläneet Koulutusrahaston rahoilla ja äidin työnä on ollut opiskelu, jota on siis tehty ajasta, paikasta ja asusta riippumatta. Ainoana rytmittävänä tekijänä on ollut harjoitustöiden deadlinet.  Alan oikeastaan ymmärtää etätöiden tekijöitä, sitä saa niin paljon enemmän aikaiseksi, kun koira lojuu sängyllä vieressä ja tunteja ei tarvitse "kellokortittaa". Käytännössä tehollista työaikaa on ainakin 15 tuntia vuorokaudessa tuon entisen kymmenen asemasta. Näin nykytekniikan ajalla harjoitustyöt palautetaan sähköisenä Moodleen yleensä 23:59 mennessä. Siis työelämän EOB (engl. end of the business day, työpäivän loppuun mennessä) on vaihtunut sunnuntain keskiyöhön mennessä, siis ilta-, yö- ja viikonlopputöitä, yleensä vielä jouluna, loppiaisena ja pääsiäisenä. Mitähän kivaa on tulossa juhannukseksi?

Laskin tuossa ihan piruuttani, että paljonkos sitä olemme joutessamme naputelleet seitsemään kuukauteen - lokakuusta huhtikuulle. Pääsin laskelmissani seitsemääntoista kirjalliseen työhön, jotka olemme Savo-Karjalan rytmiryhmänä yhdessä tai erikseen palauttaneet. Vaivaiset 54 700 sanaa, 306 sivua, tahtiaika on puolitoista sivua päivässä 24/7. Luulisi, tämän jälkeen, 80-sivuisen diplomityön  syntyvän  siinä sivussa, kesällä aurinkoa ottaessa.

Harjoitustöiden iloa







Päivääkään en vaihtaisi pois - seminaarit

..., vaikka viimeisiä viedäänkin. Haikeaksi pistää, mutta live-esiintymiset Lappeenrannan yliopiston kampuksella alkavat olla vähissä DI-opintojeni osalta. Kuluneella viikolla olivat viimeiset seminaarit, joissa esittelin niin aloittavan yrityksen toimintaan liittyviä liiketoimintariskejä kuin yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivoja osana suomalaista yrittäjyyspolitiikkaa.

On tässä porukalla mietitty, että pitää tästä touhusta kyllä tykätä, kun viikon aikana matkaa taittuu tuhannen kilometrin verran. Kyllä sitä vielä liikkuvassa penkissä istuu, kun vain muistaa, että varsinainen tulikoe kestää, minuutilleen, seitsemän, kymmenen tai viisitoista. Nuo seminaariesitelmät ovat varsinaisia paradokseja ensin ei tiedä, mitä sitä sanoisi ja lopulta tuntuu, että kello juoksee nopeammin kuin nainen pystyy puhumaan.

Ensimmäisen syksyllä pitämäni seminaariesitelmän muistan kyllä lopun ikääni, kun opettajana toimiva tutkijatohtori totesi ensimmäisen kirjallisen harjoitustyön lukemisen jälkeen seminaariesityksen alkajaisiksi, että "...en oikein tiennyt, kuinka tähän toiseen raporttiin suhtautuisin ensimmäisen jälkeen, mutta hei tää toinen raporttihan on hyvä." Harvoin tulee aikuisena toivottua, että maa nielisi, mutta kävi mielessä. Tuli ilmeisesti ensimmäinen raportti kirjoitettua tuolla työelämän mallilla - raportteja, kuka niitä kaipaa, meillä käytetään kuvallisia esityksiä.

Siinä sitten selittelin, että ensimmäinen raportti on todellakin ensimmäinen tähän laitokseen ja mehän ryhmänä haetaan vielä näitä Lappeenrannan raportointikäytänteitä. Hieman hikeä pukkasi.  Esitys meni ja tutkijatohtori, totesi: "..., että näistähän tulee hyvä kokonaisuus ja esitys avasi erittäin hyvin käytännön strategian jalkauttamista." Kun olin huokaissut  helpotuksesta, opponoiva  tekniikan nuori opiskelija totesi, " Pitääkö, sitä käytäntöä nyt tuoda niin voimakkaasti esille?" Niin, olinhan juuri referoinut suuren suomalaisen yrityksen ulkomailla toimivaa maajohtajaa, jota olin työtämme varta vasten haastatellut. Kuka, sitä sitten todellisuutta kaipaa kuin Porter on kirjoittanut kirjan koskien strategian suunnittelua ja johtamista? Hyvä kirja sinänsä.

Onneksi tutkijatohtori ymmärsi näkökulmamme ja saimme kurssista erittäin hyvän arvosanan. Onnekseni ei vastaavia käytännön elämän ja akateemisen maailman törmäyskursseja sattunut sittemmin. Vaan yliopisto lukuisine professoreineen, tutkijatohtoreineen ja yliopisto-opettajineen kannusti työelämän kokemuksen esiintuomiseen.

Opiskelijaelämää iloineen ja suruineen