Päivääkään en vaihtaisi pois - seminaarit

..., vaikka viimeisiä viedäänkin. Haikeaksi pistää, mutta live-esiintymiset Lappeenrannan yliopiston kampuksella alkavat olla vähissä DI-opintojeni osalta. Kuluneella viikolla olivat viimeiset seminaarit, joissa esittelin niin aloittavan yrityksen toimintaan liittyviä liiketoimintariskejä kuin yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivoja osana suomalaista yrittäjyyspolitiikkaa.

On tässä porukalla mietitty, että pitää tästä touhusta kyllä tykätä, kun viikon aikana matkaa taittuu tuhannen kilometrin verran. Kyllä sitä vielä liikkuvassa penkissä istuu, kun vain muistaa, että varsinainen tulikoe kestää, minuutilleen, seitsemän, kymmenen tai viisitoista. Nuo seminaariesitelmät ovat varsinaisia paradokseja ensin ei tiedä, mitä sitä sanoisi ja lopulta tuntuu, että kello juoksee nopeammin kuin nainen pystyy puhumaan.

Ensimmäisen syksyllä pitämäni seminaariesitelmän muistan kyllä lopun ikääni, kun opettajana toimiva tutkijatohtori totesi ensimmäisen kirjallisen harjoitustyön lukemisen jälkeen seminaariesityksen alkajaisiksi, että "...en oikein tiennyt, kuinka tähän toiseen raporttiin suhtautuisin ensimmäisen jälkeen, mutta hei tää toinen raporttihan on hyvä." Harvoin tulee aikuisena toivottua, että maa nielisi, mutta kävi mielessä. Tuli ilmeisesti ensimmäinen raportti kirjoitettua tuolla työelämän mallilla - raportteja, kuka niitä kaipaa, meillä käytetään kuvallisia esityksiä.

Siinä sitten selittelin, että ensimmäinen raportti on todellakin ensimmäinen tähän laitokseen ja mehän ryhmänä haetaan vielä näitä Lappeenrannan raportointikäytänteitä. Hieman hikeä pukkasi.  Esitys meni ja tutkijatohtori, totesi: "..., että näistähän tulee hyvä kokonaisuus ja esitys avasi erittäin hyvin käytännön strategian jalkauttamista." Kun olin huokaissut  helpotuksesta, opponoiva  tekniikan nuori opiskelija totesi, " Pitääkö, sitä käytäntöä nyt tuoda niin voimakkaasti esille?" Niin, olinhan juuri referoinut suuren suomalaisen yrityksen ulkomailla toimivaa maajohtajaa, jota olin työtämme varta vasten haastatellut. Kuka, sitä sitten todellisuutta kaipaa kuin Porter on kirjoittanut kirjan koskien strategian suunnittelua ja johtamista? Hyvä kirja sinänsä.

Onneksi tutkijatohtori ymmärsi näkökulmamme ja saimme kurssista erittäin hyvän arvosanan. Onnekseni ei vastaavia käytännön elämän ja akateemisen maailman törmäyskursseja sattunut sittemmin. Vaan yliopisto lukuisine professoreineen, tutkijatohtoreineen ja yliopisto-opettajineen kannusti työelämän kokemuksen esiintuomiseen.

Opiskelijaelämää iloineen ja suruineen