"... ei istu edestä

ja olo on kuin teuraalle vietävällä lampaalla😢😉" :kommentoin kaverini Facebook päivitystä maanantaina. Hetken päästä vielä ihmettelin, että "muistatko sie miks' me ruvettiin tähän 😟?" Tähän, tunnelma-, taso- ja poikkileikkauskuviin, kaavoittamiseen, kuositteluun, työjärjestyksiin, leikkaamiseen, huolitteluun, sovituksiin, ompeluun sekä öljynvaihtoon lukkotikki- ja yliluottelukoneisiin.

Mie, niin muistan, mistä tämä lähti. Istuin Liiketoimintaprosessin tiedonhallinnan -luennolla helmikuussa  ja laatujohtamisen kehäkettuna silmäni painuivat aina kiinni, kun vanhempi luennoitsija mainitsi Leanin, SigSigman tai tuotannonohjausjärjestelmän. Estääkseni itseäni nukahtamasta ja nolaamastani vieressä istunutta miestäni, uppouduin internetin syövereihin etsimään sitä täydellistä kesämekkoa. Jos minä olin opiskellut koko talven ja hyödyntänyt Googlen hakukonetta, niin hakukone oli opiskellut minua. Hakukone oli päätellyt, että pidän opiskelusta ja nyt ilmeisesti myös muodista, niinpä se ehdotteli minulle innoissaan erilaisia muotisuunnitteluun liittyviä opintoja. Huokasin ja ajattelin, että olisihan se ollut mukavaa, silloin kaksikymmentä vuotta sitten.

Kahvitauon virkistämät silmäni osuivat mainokseen, jossa Savon ammatti- ja aikuisopisto, haki opiskelijoita muodin ja tyylin koulutusohjelmaan. Mietin, että meillä maalla, kun Kuopio ja Joensuu ovat naapuripitäjiä ja välillä on vain vajaat 140 km, niin sehän on ihan kuin tarosalla, joten klikkasin linkkiä. Mainoksen uhri myönnän. Ensimmäiseksi silmäni kiinnittyivät siihen, että ompelijakisällin opinnot järjestetään iltaopintoina ja vain kahtena iltana viikossa Kuopiossa. Kuinkas sattuikaan juuri nuo maanantai- ja tiistai-illat olivatkin vielä vapaina.

Luettuani hakukriteerit tajusin, että eihän minulla ole aikaisempaa tutkintoa vaatetusalalta. Pahus. Pian äkkäsin kuitenkin, että kyseessä on näyttötutkintojärjestelmän mukainen koulutus. Ja aikaisempien opettajan pedagogisten opintojeni myötä tiesin, että koulutuksessa painaa osaaminen ja kokemus, ei tutkintotodistus. Seuraavaksi minun piti vain todistaa, että omaan ompelupeukalon ja niinpä kirjoitin sähköpostin (5.2.2016), jossa kuvailin osaamiseni.

Ompelukokemukseni sisältää: 
kaksosten vaatettamista ekaluokalle saakka bodeista ulkoilupukuihin, 
jakkupukujen valmistusta ohjattuna (kansalaisopistossa),
 (juhla)mekkoja itselle, työvaatteita , vetoketjunvaihtoa (farkut, työvaatteet, toppatakit), 
feresin ompelua jne.

Lisäksi olen osallistunut
TEAKin järjestämällä käsityöalan (vaateompelu) kurssille (kesti lukuvuoden) 
sekä kansalaisopiston järjestämällä viikonloppukurssille, 
jossa käytiin läpi kuosittelua ja kaavojen muuttamista mitoille
 ja useampana vuonna ohjattuun vaateompelun ryhmään.

Osaamiseni vakuutti ja aloitin laskiaistiistaina (9.2.) opintoni, jotka siis huipentuivat nyt maanantaina (14.11.) kolmiosaisen tutkinnon ensimmäiseen tutkintotilaisuuteen. Tilaisuudessa esittelin suunnittelemani, kaavoittamani ja ompelemani housut sekä laatimani dokumentit, joita tarvitaan teolliseen valmistamiseen. Lisäksi hinnoittelin, esitin suullisesti pääkohtia niin työ-, tekijänoikeus- kuin kuluttajansuojalainsäädännöstä. Vaatetusalan yhteisen ammattitaidon tutkinnonosa meni läpi niin, että heilahti. Lisäksi arvioitsijat kehuivat sekä hyvää ompelujälkeä että hyvin mietittyä mallia 👍.  


Kun suunnittelin tätä kirjoitusta, mietin mielessäni, että mitä hyötyä tästä kaikesta on. Silmiini osui Tekniikan Akateemisten verkkolehdestä (5.10.2016) juttu, jossa Tuominen kirjoitti, että "Yritysmaailma haluaa, että DI osa tarttua koneisiin ja tehdä". Nyt olen minäkin omalta kohdaltani osallistunut tuohon 'peukalo pois keskeltä kämmentä' -kampanjaan. Ja, jos ei muuta, niin onpahan opintovapaan jälkeen istuvat työvaatteet ja aimo annos käytännöllistä luovuutta.

P.s. Tammikuussa avautuvassa Kaavoihin kangistumatta -ompelublogissa pääset seuraamaan, mitä tapahtuu, kun insinööri  yhden saumurin osti...