Täi tervassa, näppihäröt ja juoponnapit

Opintoni etenevät yhtä rivakasti kuin täi tervassa. Jokainen uusi tulevaisuudentutkimuksen kolmannen -kurssin viikkotehtävä tuntuu aloittaessa yhdeltä möykyltä ja esseiden vastaamisen tuttu rutiini on hukassa, ei oikein jaksaisi enää. Viime vuosi mentiin rakkaudesta opiskeluun, nyt perspiraatiolla - perse penkkiin ja sormet näppäimistölle, vaikkei hoksittaisikaan. Itselläni ei ole valmistuminen enää paljosta kiinni puolitoistakurssia ja diplomityön muokkaamista. Ensimmäinen versio työstä on pakotettu paperille tai oikeammin oksennettu, olen kirjoittanut sanoja sanojen perään kirjain kerrallaan. 

Utelias Etelä-Karjalasta


Huolimatta siitä, että olen maastoutunut Etelä-Karjalan asemasta, Pohjois-Karjalaan sekä tehnyt harhautusliikkeitä sekä Pohjois-Savoon että Varsinais-Suomeen, ohjaajani viestit tavoittivat minut bittiavaruudessa tammikuussa nimimerkin suojissa.   "Utelias Etelä-Karjalasta" kyseli, kuinka sujuu, johon Työteliäs Pohjois-Karjalasta vastaili seuraavasti:
"Ensin kirjoitin ja jäi vähän vajaaksi teksti, hylkäsin projektin, josta seurasi pienimuotoista välttelyä, josta taas ahdistusta, kirjoitin lisää ja totesin, että aineistosta ei riitä mihinkään, mutta jatkoin kuitenkin, lopputulema n. 95 sivua kaikkine alku- ja loppusivuineen, tosin tiivistelmä, kiitokset kirjoittamatta sekä johtopäätökset ja yhteenveto samassa kappaleessa sulassa sovussa... ajatus oli lykätä tällä viikolla versiota teille katsottavaksi ja kommentoitavaksi --tavoitteena sellainen kiva numero [- -] . (16.1.2016)"

Lykkäsin version ohjaajalle kuten lupasin ja nyt hävettää. Miedosti lukihäiriöisen oikolukemattomien tekstien lukeminen on parhaana päivänä viihdyttävää, kun siksi muuttuu seksiksi. Huonona ja kiireisenä päivänä teksti on jotakuinkin mielenkiintoista, rasittavaa ja osittain pano- siis painokelvotonta. Toivottavasti ohjaajalla on ne kuuluisat lehmänhermot tai voin unohtaa haaveet mahdollisista akateemisista jatkoprojekteista.

Kahden flunssan pauloissa

Jahka pohjois-karjalainen on jo hajulla kalkkiviivasta niin, mitä puuhaa savolainen. Komeampi osapuoli on puolestaan innostunut tulevaisuudentutkimuksen näkökulmista ja menetelmistä. Savolaisen sormet juoksevat näppäimmistöllä ennätystahtiin tai siis juoksisivat, jos eivät itsepäiset influenssat vaivaisi. Jouluna tuli ensimmäinen ensimmäinen ja tammikuussa heti perään toinen. Laskeskeli mies sängynpohjalta, tilastomatematiikan harjoituskurssin suorittaneena, että kahden flunssan todennäköisyys on 1/250 000, jos tätä nyt havainnollistaa niin Suomen 5,5 miljoonasta asukkaasta 22:lla on samat sävelet.

Pitäisikö lotota, vai joko on tuuri käytetty loppuun? Ja, jos on, niin saako sitä Tuurista lisää.



Näppihäröt ja juoponnapit


Komeamman osapuolen avustuksella on alakertaan rakentunut diplomityön kirjoittamisen välttelykeidas - suoranainen ompelutaivas. Nyt on sitten kaksi kerrosta, mitä vältellä, ylä- ja alakerta, sillä töihin joutuu molemmissa. Ajattelin tässä taannoin, että on se niin mukava, jos ei suju kirjoittaminen niin voi ommella, rentouttaa.

Nyt onkin sitten päiviä, jolloin näppihäröt ja juoponnapit ovat sulassa sovussa ja rentoutumisen kanssa onkin sitten vähän niin ja näin. Kun vielä laskee väärin "päissään" ja saa komeamman osapuolen paidasta itselleen työtakin sekä pesee ajatuksissaan jakkunsa kahvilla het' aamutuimaan, niin ei voi kun onnitella itseään hyvin tehdyistä valinnoista. Ompelutarinat ja -opit sekä työpuvuston muotoutuminen kirjautuvatkin paikkaan, jossa ei kaavoihin kangistuta KLIK


Sairastamisen lomassa klassikoita lueskellen


P.S. Olemme nyt myös Facebookista KLIK  ja tykkäämällä meistä saat päivitykset suoraan facebook sivullesi.